Mitä oikeastaan on digitaalinen suvereniteetti?
Digitaalinen suvereniteetti, eli digitaalinen itsemääräämisoikeus, on noussut yhdeksi tämän hetken polttavimmista teknologia- ja yhteiskuntapoliittisista teemoista sekä keskeiseksi tekijäksi kansallisen turvallisuuden ja huoltovarmuuden takaamisessa.
Mitä käsite tarkoittaa käytännössä, ja miksi siitä puhutaan juuri nyt niin paljon? Kyse ei ole vain etäisestä EU-sääntelystä tai teknologiajättien strategioista, vaan aihe koskettaa syvällisesti kaikkia tasoja aina yhteiskunnallisista linjauksista ja puolustus- sekä turvallisuusalan toiminnasta organisaatioiden arkeen ja yksilön toimintavapauteen.
Photo by Kevin Bluer on Unsplash
Vaikka digitaaliselle suvereniteetille ei ole yhtä kaikkien hyväksymää määritelmää, se aukeaa ehkä selkeimmin tarkastelemalla ensin akateemista taustaa, EU-tason strategisia tavoitteita, pilvipalveluiden kehitystä sekä lopulta sitä, mitä tämä termi merkitsee jokapäiväisessä toiminnassamme.
Määritelmä ja akateeminen näkökulma
Käsitteen taustan ymmärtämiseksi on hyödyllistä katsoa akateemiseen keskusteluun (mm. Pohle & Thiel, 2020).
Digitaalinen suvereniteetti nähdään ennen kaikkea kehyksenä, jonka avulla valtiot, organisaatiot ja yksilöt pyrkivät palauttamaan ja vahvistamaan itsemääräämisoikeuttaan digitaalisessa ympäristössä.
Nykymuotoisen digitaalisen suvereniteetin nousua ajavat erityisesti alustatalouden jättiläisten suljettujen ekosysteemien (”walled gardens”) kasvanut mahti ja geopoliittiset jännitteet.
Nämä ilmiöt ovat pakottaneet valtioita hakemaan strategista autonomiaa ja turvaamaan kriittistä infrastruktuuriaan.
EU-näkökulma: neljä keskeistä osa-aluetta
EU-tasolla digitaalinen suvereniteetti ei ole vain teoreettinen käsite, vaan konkreettinen toimintaohjelma, joka jakautuu neljään keskeiseen osa-alueeseen:
Hallinto: Lainsäädäntö, eurooppalaiset standardit sekä pyrkimys vähentää riippuvuutta globaalien alustatarjoajien ja ulkomaisten valtioiden yksinvallasta digitaalisissa ratkaisuissa.
Infrastruktuurit, ohjelmistot ja data: Avoimen lähdekoodin ratkaisut, kyberturvallisuus, häiriösietoiset yhteydet sekä kyky tuottaa, tallentaa, prosessoida ja hallinnoida tietoa EU:n arvojen mukaisesti.
Tuotteet ja markkinat: Jäsenvaltioiden tukeminen tuotekehityksessä ja innovaatioissa, kriittisten toimitusketjujen monipuolistaminen sekä EU:n ulkopuolisiin toimijoihin liittyvien kriittisten riippuvuuksien ehkäisy.
Kansalaiset ja käyttäjät: Kansalaisten digitaitojen parantaminen, digioikeuksien takaaminen ja luottamuksen vahvistaminen digitaalisiin instituutioihin.
Käytännön tasolla tämä näkyy EU:ssa monin tavoin. Esimerkiksi digieurosta (joka itsessään on yksi esimerkki suvereniteetista) käytävässä keskustelussa europarlamentaarikko Aura Salla on vaatinut, että digieuron tulee toimia käyttöjärjestelmäriippumattomasti. Näin vähennetään riippuvuutta yhdysvaltalaisvetoisista Android- ja iOS-alustoista.
Muita esimerkkejä ovat investoinnit eurooppalaisiin datakeskuksiin sekä ranskalaislähtöisen Mistral AI:n kielimallien kaltaiseen tekoälykehitykseen.
Vaikka EU itsekin myöntää, ettei täydellinen omavaraisuus digitaalisuudessa ole realistista, sääntelyn ja tavoitteiden paine on muuttanut myös markkinoita ja globaalien teknologiajättien tarjoomaa.
Suvereenit pilviratkaisut (Sovereign Cloud)
Vastauksena Euroopan tiukentuvaan sääntelyyn ja vaatimuksiin strategisesta autonomiasta globaalit pilvijätit, kuten Amazon (AWS) ja Microsoft (Azure), ovat tuoneet markkinoille suvereenit pilviratkaisunsa (Sovereign Cloud). Näiden palveluiden tavoitteena on taata datan säilyttäminen ja käsittely EU-alueella, mahdollistaa kriittisten toimintojen ajaminen tarvittaessa paikallisesti (on-premises) sekä varmistaa, että hallinto ja päätöksenteko nojaavat paikalliseen lainsäädäntöön emoyhtiöiden kotimaiden lainsäädännön sijaan.
Tähän liittyy kuitenkin ilmeinen kriittinen haaste: vaikka data sijaitsisi fyysisesti EU-alueella, palveluntarjoajat ovat edelleen ulkomaisten emoyhtiöiden sekä niiden kotimaiden lainsäädännön ja määräysvallan alaisia. Mikään tekninen tai sopimuksellinen järjestely ei täysin takaa, etteikö palveluita voitaisi geopolitiikan, kriisitilanteiden tai ulkomaisen poliittisen paineen seurauksena sulkea tai katkaista yllättäen.
Tämän vuoksi sovellusten siirrettävyys (application portability), omat paikalliset varmuuskopiot, ja globaalien pilvijättien suljettujen, natiivien ratkaisujen eli toimittajalukon (vendor lock-in) välttäminen ovat nousseet keskeisiksi teemoiksi.
Avoimet ja siirrettävät arkkitehtuurit ovat olennainen osa digitaalista suvereniteettia, sillä ne mahdollistavat järjestelmien siirtämisen tarvittaessa alustalta tai ympäristöstä toiseen ilman riippuvuutta yhdestä ainoasta toimittajasta.
Suvereniteetti on myös yksilön ja organisaation kyvykkyyttä
EU-tason sääntelyn ja jättiyhtiöiden pilvistrategioiden rinnalla digitaalisessa suvereniteetissa on kyse operatiivisesta toimintakyvystä ja digitaalisesta huoltovarmuudesta. Erityisesti puolustus-, turvallisuus- ja kriittisen infrastruktuurin aloilla digitaalinen suvereniteetti on suora edellytys operatiiviselle jatkuvuudelle ja resilienssille poikkeusoloissa ja kriisitilanteissa.
Tähän liittyy ratkaisevasti niin kutsuttu etulinjan autonomia (frontline autonomy) eli kentällä toimivien yksiköiden paikallinen toimintakyky sekä digitaalisten riippuvuuksien hallinta. Kyse on yksilöiden, tiimien ja organisaatioiden kyvystä ylläpitää toimintakykyä ja selviytyä joustavasti silloin, kun ulkoiset digitaaliset palvelut, verkkoyhteydet tai globaalit alustat kokevat häiriöitä tai katkeavat kokonaan.
Siksi digitaalinen suvereniteetti palautuu aina arjen valintoihin ja varautumiseen. Miten organisaatiossanne varmistetaan operatiivinen jatkuvuus, jos pilvipalvelu pimentyy, verkkoyhteys katkeaa tai keskeinen työkalu suljetaan yllättäen? Onko teillä riittävä digitaalinen resilienssi ja autonomia jatkaa kriittistä toimintaa valmiusasteesta riippumatta? Ja miten digitaalinen suvereniteetti toteutuu omassa arjessasi juuri tänään?
